Euroopassa syntyy jätettä joka päivä. Pakkaukset, elektroniikka, tekstiilit; kaikki käyttämämme on lopulta kerättävä, kierrätettävä tai hävitettävä turvallisesti. Vuosien ajan jätteiden käsittelystä aiheutuvat kustannukset sysättiin paikallisviranomaisten ja lopulta kaikkien kuluttajien maksettavaksi. Itse asiassa kaikki maksoivat yhtä paljon eivätkä siitä, mitä he tuottivat ja käyttivät.

Sillä tavoin järjestelmä ei ollut oikeudenmukainen, ei läpinäkyvä, eikä se kannustanut yrityksiä suunnittelemaan tuotteita, jotka kestävät pidempään tai ovat kierrätettävissä. Juuri tästä syystä EU otti käyttöön tuottajavastuun (EPR).

Kestävämpien vaihtoehtojen alhaisemmat verot (ja siten alhaisemmat hinnat) johtavat jätteen määrän vähenemiseen, älykkäämpään suunnitteluun ja todelliseen edistysaskeleeseen kohti kiertotaloutta.

EPR-oppaat, muut lait määräävät

EPR ei ole laki. Sen sijaan se on periaate, joka ohjaa monia (uusia) lakeja, jotka liittyvät uudelleenkäyttö-, korjaus- ja kierrätysratkaisujen parantamiseen. Esimerkiksi EPR esiintyi ensimmäisen kerran elektroniikka- (SER-direktiivi) ja akkujen sääntelyssä. Nykyään sitä laajennetaan kattamaan useampia tuoteryhmiä (kuten tekstiilejä) ja sitä vahvistetaan tiukempien vaatimusten avulla, kuten uudella pakkaus- ja pakkausjäteasetuksella (PPWR).

Selvyyden vuoksi: EPR on periaate, ei laki itsessään. PPWR on (esimerkiksi) erillinen EU-laki, mutta se perustuu EPR-periaatteeseen.

Laajennetun tuottajavastuun tavoite on yksinkertainen: tuottajien olisi otettava vastuu markkinoille saattamiensa tuotteiden koko elinkaaresta. Vaikka ajatus on suoraviivainen, sen käytännön toteutus on hieman monimutkaisempi.

Laajennetun tuottajavastuun tavoite on yksinkertainen: tuottajien olisi otettava vastuu markkinoille saattamiensa tuotteiden koko elinkaaresta. Vaikka ajatus on suoraviivainen, sen käytännön toteutus on hieman monimutkaisempi.

Kaikille järjestelmille on yhteistä se, että maksut lasketaan usein markkinoille saatetun materiaalin kilogrammaa kohti. Mutta se ei rajoitu tähän - myös materiaalin tyypillä on merkitystä. Mitä vaikeampi jokin materiaali on uudelleenkäytettävissä, korjattavissa tai kierrätettävissä, sitä korkeammat ovat kustannukset. Toisaalta kestävämmät materiaalivalinnat palkitaan alhaisemmilla maksuilla (jota kutsutaan myös ekomodulaatioksi).

Ajattele tekstiilejä: Öko-Tex- tai Better Cotton (BCI) -sertifioidulla puuvillalla voi olla alhaisemmat EPR-kustannukset kuin tavallisella puuvillalla, koska se on tuotettu vastuullisemmin. Sama pätee muoveihin: kierrätysmuovista peritään yleensä alhaisemmat maksut kuin neitseellisestä muovista, koska se vähentää jätettä ja tukee kiertotaloutta.

Tällä tavoin EPR-järjestelmällä ei pelkästään siirretä kustannuksia veronmaksajilta tuottajille. Se kannustaa yrityksiä aktiivisesti tekemään parempia suunnittelu- ja materiaalivalintoja, palkitsee kestävyyteen investoivia yrityksiä ja ohjaa markkinoita kohti älykkäämpiä ja kestävämpiä (todella mitattuja ja todistettuja) ratkaisuja.

Kuten sanottu, EPR ei ole laki, mutta se ohjaa eri kategorioiden lakeja. Seuraavassa selitetään joitakin lakeja ja direktiivejä sekä niiden vaikutuksia.

1. Pakkaus (PPWR): Pakkaukset ovat yksi yleisimmistä EPR-luokista. Tuottajat maksavat maksuja markkinoille saattamiensa pakkausten tyypin, painon ja materiaalin perusteella.
2. Tekstiilit (jätepuitedirektiivi): Koska tekstiilijätteeseen on viime vuosina kiinnitetty yhä enemmän huomiota, tätä luokkaa varten kehitetään parhaillaan erityisiä EPR-järjestelmiä, jotka on pantava täytäntöön vuosina 2025-2027. Jotkin maat, kuten Ranska ja Alankomaat, ovat jo aloittaneet tämän jo joitakin vuosia sitten.
3. Elektroniikka (sähkö- ja elektroniikkalaiteromu): keskitytään elektroniikan vaarallisten aineiden turvalliseen käsittelyyn ja arvokkaiden komponenttien talteenoton varmistamiseen. Toiminta on jo täysin aktiivista, mutta keräys- ja käsittelytavoitteet tiukentuvat jatkuvasti.
4. Paristot ja akut (paristodirektiivi): Vaarallisen sisällön ja arvokkaiden materiaalien vuoksi paristojen ja akkujen keräys- ja kierrätysjärjestelmillä varmistetaan niiden asianmukainen keräys ja kierrätys saastumisen ehkäisemiseksi ja tärkeiden raaka-aineiden talteenottamiseksi. Vaikka direktiivi on ollut voimassa jo vuodesta 2007, uudet EU:n laajuiset säännöt on otettava käyttöön elokuuhun 2025 mennessä. Niihin sisältyy uusia raportointi- ja kierrätystavoitteita.

Vaihtelevat velvoitteet

EPR-velvoitteet asetetaan eri tasoilla, ja ne ovat erilaisia laissa tai direktiiveissä ja usein myös maittain. Selitetyt velvoitteet, joita voidaan soveltaa laista, ovat seuraavat:

1. Rahoitusosuudet Tuottajat maksavat maksuja markkinoille saattamiensa tuotteiden painon tai lukumäärän perusteella. Maksun taso riippuu materiaalista: kierrätetyistä tai sertifioiduista kestävistä materiaaleista veloitetaan vähemmän, kun taas vaikeammin kierrätettävistä materiaaleista veloitetaan enemmän.DDDTämä on tärkein tulonlähde; kerätyt varat käytetään sitten keräyksen, kierrätyksen, tiedotuskampanjoiden jne. rahoittamiseen.
2. Keräyskohteet Tuottajien (usein toimialajärjestöjensä kautta) on varmistettava, että tietty prosenttiosuus heidän markkinoille saattamistaan tuotteista kerätään niiden elinkaaren lopussa. Esimerkki: Alankomaissa juomateollisuuden rahoittama "statiegeld"-järjestö (panttipalautus) sai sakkoja, kun pullonkeräystavoitteita ei saavutettu. Joten kyllä, toimiala maksaa, ja PRO hoitaa velvoitteen.3. Kierrätys- ja hyödyntämistavoitteet Pelkkä jätteen kerääminen ei riitä. Tietty prosenttiosuus on kierrätettävä uusiksi materiaaleiksi tai joissakin tapauksissa hyödynnettävä energiana. Keräys = kuinka paljon otetaan takaisin. Kierrätys/hyödyntäminen = mitä kerätylle materiaalille todella tapahtuu.
3. Suunnitteluvaatimukset Tuottajia kannustetaan (ja joissakin tapauksissa vaaditaan) suunnittelemaan tuotteita, jotka on helpompi kierrättää, käyttää uudelleen tai korjata. Tämä liittyy takaisin maksuihin: jos tuotteesi on suunniteltu kestävästi, maksat usein alhaisemman kilomaksun (lue ESPR-artikkelimme saadaksesi lisätietoja).
4. Raportointi Tuottajien on raportoitava, mitä he saattavat markkinoille ja miten jätehuoltovelvoitteet täytetään. Raportointi kattaa kaikki edellä mainitut kohdat: kuinka paljon on saatettu markkinoille (taloudelliset maksut), kuinka paljon on kerätty (keräystavoitteet), kuinka paljon on kierrätetty tai hyödynnetty (kierrätystavoitteet) sekä miten tuotteiden suunnittelu täyttää vaatimukset.

Mitä se tarkoittaa käytännössä:

Koska jokaisella maalla on omat tuottajavastuujärjestönsä, sinun tulee rekisteröityä paikalliseen vastuujärjestöön jokaisessa tuoteryhmässä (pakkaus, tekstiilit, elektroniikka, paristot jne.) ja tarkistaa, täytyykö sinun raportoida yrityksesi koon perusteella.

Raportoi markkinoille saattamasi määrät (tavallisesti kiloina tai yksikköinä käyttäen toimittajan tietoja tai virallisia vertailutaulukoita).Raportoi

Maksa maksut materiaalin ja painon perusteella. Kestävämmät tai kierrätetyt materiaalit maksavat yleensä vähemmän.

Euroopassa ei ole tietokantaa, joka sisältäisi täydellisen yleiskuvan kaikista tuottajavastuujärjestöistä kaikissa jäsenmaissa. Tarkista siis oman maasi verkkosivusto tai ota kiireellisissä kysymyksissä yhteyttä Solo midoceaniin.